keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Keskustan ulkopuolella olevia kauniita paikkoja

Teimme tutkimustyötä keskustan ulkopuolella ja kuvasimme työhön muutaman kauniin kohteen.
Kävimme Mustolan sululla, Veteraanipuistossa, Karhuvuoren pururadalla, Pikisaaressa, koirapuistossa ja Ihalaisen kalkkikaivoksilla. Piirsimme isolle paperille Lappeenrannan kartan ja yritimme sijoittaa kohteet mahdollisimman tarkasti siihen. Me halusimme tehdä tämän työn, koska meidän mielestä pitäisi kiinnittää huomiota myös keskustan ulkopuolisiin kohteisiin. Ulkopaikkakuntalaiset näkevät usein vain ydinkeskustan lähistöllä olevia kauniita kohteita, mutta tämän kartan avulla he pystyisivät suuntaamaan myös kaupungin reuna-alueille.







               Tehtävä oli mielestämme kiinnostava ja erilainen kuin normaalit kuvaamataidon työt.

Tiina S, Jenna B, Neea T

7 kommenttia:

  1. Työssä näkee hyvin kaupungin laajuuden ja työ tuo hyvin esille sen, että hienoja paikkoja löytyy ympäri kaupunkia.

    Elias

    VastaaPoista
  2. Kiva idea tuoda esiin paikkoja joita ei yleensä tule esiteltyä esim. mainitsemillenne ulkopaikkakuntalaisille. Työssänne on jopa minulle uusia paikkoja, joten tämä avasi näkemystäni Lappeenrannasta!

    Jenna

    VastaaPoista
  3. Aiheenne on kivan erilainen, koska se ei keskity Lappeenrannan keskustaan, vaan kertoo hienoja paikkoja myös keskustan ulkopuolelta.
    Alkuteksti avaa työnne idean hyvin, että myös ihmiset, jotka eivät siitä etukäteen tiedä, voivat sen tajuta.

    Minttu

    VastaaPoista
  4. On mukavaa nähdä kaupungin muitakin kauniita paikkoja kuin vain keskustassa ja satamassa sijaitsevia ja siksi tämä on tosi hyvä aihe. Olisi ollut mukava katsoa paikkojen kuvia myös suuremmassa koossa.

    Noora

    VastaaPoista
  5. Hienooa kun toitte esille keskustan ulkopuolisia paikkoja ja miu mielestä kuvat ja toteutus on tosi hyviä. Miunkii mielestä täs postauksessa olevat kuvat sais olla isompia, mutta työstä kokonaisuutena tykkään tosi paljon!!:)

    VastaaPoista
  6. Idea on hauska ja työstä näkee, että siihen on nähty paljon vaivaa. Kuvia olisi voinut olla ehkä useampia, jotta paikoista olisi saanut monipuolisemman ja paremman kuvan.

    VastaaPoista
  7. Oli hyvä idea suunnata pois keskustasta, se mielletään kaupungin tunnukseksi ja käyntikortiksi vaikka suurin osa kaupungista on jotain aivan muuta, kuten vaikka kuvaamianne kaivoksia, pururatoja, vesialueita…
    Ainakin minun kohdallani ajatuksenne uusien hienojen paikkojen esittelemisestä onnistui, osa esittelemistänne paikoista oli minulle uusia! Paikoista olisi tosiaan voinut olla useampia kuvia, niin tällainen tietämätönkin olisi saanut niistä monipuolisemman käsityksen.
    Työssänne minuun tekee erityisen vaikutuksen tekniikoiden moninaisuus; ensin mietitte paikat ja menitte ottamaan kuvat, sitten piirsitte kartan johon sijoititte tulostetut kuvat! Kävitte läpi monta työvaihetta ja se on minusta tutkimuksen kannalta hyvä asia; mitä enemmän tutkittavan aiheen kanssa joutuu/pääsee puuhaamaan, sitä enemmän siitä oppii ja se selkiytyy. Jos olisitte vain ottaneet kuvat ja jättäneet sijoittamatta ne kartalle ei asia olisi tullut yhtä selväksi, silloin todennäköisesti nämä hienot löytämänne paikat olisivat jäänet abstraktimmiksi kuviksi paikoista joita emme osaisi mielessämme sijoittaa kuin suurin piirtein kartalle.
    Tätä karttaahan voisi jatkaa loputtomiin uusia hienoja paikkoja etsien. Hyvä!

    VastaaPoista