tiistai 28. tammikuuta 2014

Lopuksi


Hei!

Nyt olen kommentoinut jokaisen ryhmän työtä, kommentit löytyvät jokaisen työn komenttiosiosta. Oli todella mielenkiintoista ja ilahduttavaa nähdä ryhmätyönne! Kaikki ryhmät tekivät hyviä oivalluksia eikä kukaan mennyt ali sieltä mistä aita on matalin! Hyvä te!!

Teidän ryhmänne opettaminen ja tämän tehtävän teettäminen oli minusta tosi kiinnostavaa, 10 vuotta muualla asuneena näen nyt Lappeenrannan uusin silmin, parempana kuin ennen. Te osoititte että täällä on paljon hienoja juttuja ja asioita joista kannattaa olla ylpeä! Ei tämä ollenkaan mikään kurja tai tylsä paikka niin kuin 15-vuotiaana ajattelin, vaan kiinnostava ja monipuolinen kaupunki jossa asuu mukavia ihmisiä.

Löysin tällaisen valokuvakoosteen keskustan vanhoista rakennuksista joista suurin osa on purettu, kannattaa katsoa jos ette ole nähneet. Vaikea uskoa nyt keskustassa kävellessä että tämänkin on ennen ollut puutalojen täyttämä kaupunki. Alkaa melkein itkettää kun tajuaa mikä määrä kauniita rakennuksia on purettu. Osa tietysti tuhoutunutkin..

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/kauppakatu/

Olen nyt arvioinut työt ja antanut numerot, toimitan ne Merville. Hyvää vuoden jatkoa kaikille ja intoa opintoihin, erityisesti kuviksen opiskeluun! 

Kiitos kaikille!


Veera

Ps. Jos jotakuta kiinnostaa esim. taidealan jatko-opinnot tai tulee muuta kysyttävää, niin yhteystietoni saa Merviltä. Tosin sähköpostiosoitteeni taisi olla myös yhdessä wilma-viestissä...

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Lepran rappio

Aiheenamme tässä työssä oli "moni kakku päältä kaunis", eli kuvata sitä, miltä Lappeenrannan keskusta näyttää päällisin puolin, ja millaisiin paikkoihin voi törmätä hiukan ydinkeskustan ulkopuolella (tai alapuolella). Halusimme esitellä rumia ja karuja taloja sekä käytäviä, joihin tavallisesti ei halua tai tule törmättyä; video toimii siis ikäänkuin käänteisenä mainosvideona Lappeenrannalle. Kuvailimme muunmuassa Weeran katolla, Citykäytävällä ja Tyysterniemen vanhalla ala-asteella ja kokosimme kuvista pienen videon.



Jos video ei selaimellasi näy, pääset katsomaan sen myös tästä linkistä.

Lauri, Rebecca, Sonja, Maija, Jenna N ja Helmi S

torstai 23. tammikuuta 2014

Tehtäväsuorituksesta vielä

Hienoa että melkei kaikki työt löytyvät jo blogista!
Nyt vielä yhtä työtä odotellaan, jättiryhmä, laittakaa se tänne pikimmiten että kaikilla on mahdollisuus kommentoida sitä ja nähdä tuotoksenne. En voi myöskään arvioida työtä jollei se löydy blogista.

Muistutan, että viimeistään sunnuntaina 26.1 jokaisen tulee olla kommentoinut blogiin kahden (dioissa lukee että tulisi kommentoida kaikkia töitä mutta 2 riittää) muun ryhmän työtä itsenäisesti, ei siis ryhmänä. Jotkut ovatkin jo kerenneet käydä kommentoimassa.

Käyn työt läpi maanantain ja tiistain aikana ja annan teille numerot ryhmäkohtaisesti, omaan numeroon voi vaikuttaa blogiaktiivisuudella. Kirjoitan jokaiselle ryhmälle työstä palautteen tänne blogiin, numeroita en kuitenkaan julkaise blogissa vaan toimitan ne Merville.

Lähden Kimpisestä ensi viikolla ja siksi arvioinnit ja kurssisuoritukset on tehtävä ennen lähtöäni.


Hyvää viikonloppua!

Veera

Minkä värinen Lappeenranta on?




Noora ja Krista

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Keskustan ulkopuolella olevia kauniita paikkoja

Teimme tutkimustyötä keskustan ulkopuolella ja kuvasimme työhön muutaman kauniin kohteen.
Kävimme Mustolan sululla, Veteraanipuistossa, Karhuvuoren pururadalla, Pikisaaressa, koirapuistossa ja Ihalaisen kalkkikaivoksilla. Piirsimme isolle paperille Lappeenrannan kartan ja yritimme sijoittaa kohteet mahdollisimman tarkasti siihen. Me halusimme tehdä tämän työn, koska meidän mielestä pitäisi kiinnittää huomiota myös keskustan ulkopuolisiin kohteisiin. Ulkopaikkakuntalaiset näkevät usein vain ydinkeskustan lähistöllä olevia kauniita kohteita, mutta tämän kartan avulla he pystyisivät suuntaamaan myös kaupungin reuna-alueille.







               Tehtävä oli mielestämme kiinnostava ja erilainen kuin normaalit kuvaamataidon työt.

Tiina S, Jenna B, Neea T

maanantai 20. tammikuuta 2014

Parasta Lappeenrannassa

Paljon uimarantoja!



Kaunis satama!


Kaunis myös talvella!

Ihania paikkoja esimerkiksi piknikille!


Loistava urheilukulttuuri!

Paikallisia herkkuja!

Tunnelmallisia kahviloita ystävien tapaamiseen!

Kesäisin tori käy vilkkaana, mutta talvella hieman hiljaisempaa!
Alisa ja Nelli   (Kesäkuvat on kotikoneelta poimittuja)

Mitä Lappeenrannasta puuttuu?





  
Mietimme eräänä päivänä, mitä kauniista kaupungistamme puuttuu. Päätimme käydä kyselemässä kaiken ikäisiltä lappeenrantalaisilta heidän mielipiteitään. Vastaukset eivät tulleet kuin apteekin hyllylltä, mutta pienen miettimisen jälkeen puutteita alkoi löytyä. Vastauksia tuli aina vintage kirpputoreista moottoriratoihin. Kokosimme näistä pienen videon ja tässä tulos!


T: Minttu, Helmi & Mari

PS. Laita tuo video koko näytölle, että teksteistä saa selvää! 

Mitä vastaisit, jos sinulta kysyttäisiin Lappeenrannan kauneinta ja ruminta rakennusta?



Kävimme  Lappeenrannan kaupungissa kyselemässä ihmisiltä mitkä ovat heidän mielestään Lappeenrannan kauneimmat ja rumimmat rakennukset. Pysäytimme kadulla kulkevia ihmisiä ja monelle kysymyksemme tuli yllätyksenä, joten vastauksen keksiminen vei aina jonkin verran aikaa. Valtaosa kaupunkilaisista oli sitä mieltä, että rumimpia rakennuksia ovat vanhat, kunnostamattomat betonirakennukset. Kauneimpiin taas lukeutuivat puiset ja koristeelliset rakennukset, kuten Tasso ja Marian kirkko ( Lappeen kirkko ).

Meidän mielestämme Lappeenrannan rumin rakennus on Iso-Kristiinan ja Kaupungintalon karu yhdistelmä ja kaunein taas oli Lappeen kirkko.


 Tässä ovat rakennukset/ paikat, jotka lappeenrantalaiset leimasivat rumimmiksi:

City-käytävän julkisivu ei miellytä silmää.

Iso-Kristiinan ja kupungintalon julkisivu.

Uudet ja modernit rakennukset eivät kaupunkilaisten mielestä sovi katukuvaan.

Vanhat betonirakennukset antavat Koulukadusta kolkon ja likaisen kuvan.


Vanha autiotalo Kirkkokadun ja Valtakadun kulmassa tuo turhaa keskeneräisyyttä kaupunkiimme.


Mutta toisaalta katumaalaukset herättävät mielenkiintoa ohikulkijoissa.


Kauneimpiin lukeutuivat:

Vaikka Vesitorni onkin vanha betonirakennus, on se kuitenkin osa lappeenrantalaisten tuntemaa katukuvaa. 
Marian kirkko oli lappeenrantalaisten mielestä kaunein rakennus.

Tassoksen näyttävyys ja koristeellisuus ilahduttaa kaupunkilaisia.

Kellotapuli tuo ylväyttä keskustaan.

Kaunis puinen Raatihuone tuo vivahteen historiaa kauppakeskusten keskelle.

Suloinen pikku mökki Pusupuiston äärellä ihastuttaa varsinkin kesällä. 

-Vilma ja Iida-Maria

Oppilaille tuntemattomia paikkoja koulussa

Halusimme esitellä muille oppilaille koulusta sellaisia paikkoja, mihin emme yleensä pääse. Talkkarin avulla pääsimme lukittujen ovien taakse.



Joonas


Koulun takaa




Kellari


Lämmönjakohuone

Ilmastointikonehuone

Käytävä koulun alla


Biologian luokkia vastapäätä oleva ilmastointikonehuone





Yläsalin lavan takaosa


Yläsalin lavan parvi


Vintti

Kiitos Veera kivasta tehtävästä! Oli avartava kokemus.

Tekijät: Juho Kaila, Elias Ojanen, Mari Turkia