maanantai 20. tammikuuta 2014

Mitä Lappeenrannasta puuttuu?





  
Mietimme eräänä päivänä, mitä kauniista kaupungistamme puuttuu. Päätimme käydä kyselemässä kaiken ikäisiltä lappeenrantalaisilta heidän mielipiteitään. Vastaukset eivät tulleet kuin apteekin hyllylltä, mutta pienen miettimisen jälkeen puutteita alkoi löytyä. Vastauksia tuli aina vintage kirpputoreista moottoriratoihin. Kokosimme näistä pienen videon ja tässä tulos!


T: Minttu, Helmi & Mari

PS. Laita tuo video koko näytölle, että teksteistä saa selvää! 

8 kommenttia:

  1. Video oli kiva idea! Erilaisten ihmisten näkemykset haastatteluiden avulla tekivät videosta hauskan ja mielenkiintoisen. Muutama teksti meni ohi, kun ei nähnyt kunnolla. :)
    Alisa ja Nelli

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea kysellä kaupungin asukkailta puutteista, sillä hehän sen parhaiten tietävät. Olette myös nähneet työn eteen vaivaa, josta plussaa. Paperien tekstit olisi voinut kirjoittaa hiukan vahvemmalla, jotta näkyisivät paremmin.

    Jenna

    VastaaPoista
  3. Kiva idea ja video erottuu joukosta! Piirrustuksia oli paljon ja ne näyttivät huolella tehdyiltä, vaikka joissain teksti olisi voinut näkyä vähän paremmin. Hauska musiikki!
    Mari T.

    VastaaPoista
  4. Video oli kiva idea ja sopi työn toteutukseen mielestäni paremmin kuin kuvat. Kiva kun olette oikeasti jaksaneet nähdä vaivaa ja kysellä ihmisiltä. Musiikki toi videoon "vauhtia" !

    Maija

    VastaaPoista
  5. Ohikulkijoilta kyseleminen oli hyvä idea! Toi varmasti monipuolisemmin puutteita esiin, kuin jos olisi lähtenyt itse miettimään.. Piirrustukset videolla toimivat hyvin ja ehkä paremmin kuin vain valokuvina. Musiikki tuo positiivisen lisän videoon, ettei se ole vain tylsää kuvien katselua. Ootte nähny paljon vaivaa. Hieno toteutus :)

    Helmi S

    VastaaPoista
  6. Kiva, erilainen ja muista erottuva työ. Olitte selvästi nähneet vaivaa tämän suunnittelemiseen ja tekemiseen. Ainoa miinus jonka keksin on, että en saanut parin kuvan tekstistä selvää.

    Tiina

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva ja luova työ. Erottuu edukseen joukossa, koska teidän työ on videona. Oli kiva katsoa videona tätä ja musiikkikin oli hauska. Parissa kohtaa ei vaan saanut selvää kuvateksteistä, mutta kokonaisuudessa tosi kiva työ.
    Neea T

    VastaaPoista
  8. Olin todella iloinen siitä, että päätitte hyödyntää elokuvakurssilla oppimianne tekniikoita ja teitte videon! Se onnistui teiltä näppärästi kun ohjelmat olivat tutut. Iloinen musiikki ja osittain humoristiset toiveet papereilla luovat positiivisen vaikutelman; puutteita löytyy mutta ei tarvitse naama nyrpeänä valittaa vaan aina voi toivoa ja asiat voi esittää positiivisesti!
    Kuten muutkin kommentoivat, paperien tekstit näkyvät hiukan huonosti, sääli että videon laatu ei ole niin hyvä. Tekstit olisi kaiketi pitänyt tehdä hyvin isolla ja selkeällä käsialalla tai sitten lisätä jokaisen kohdalle tekstitys.
    Lähditte rohkeasti toteuttamaan suunnitelmaanne, näin teidät haastattelemassa ihmisiä. Se ei ole kaikille niin helppoa mennä kyselemään ventovierailta heidän mielipidettään, olitte tosi reippaita ja rohkeita siinä, ettekä jääneet turhaan miettimään tai ujostelemaan josko tuolta uskaltaisi kysyä. Saitte haastatteluista ilmeisesti aika paljon aineistoa, ja minusta on hyvä ettette tuoneet kaikkea työhönne. Taiteilijalla on oikeus valita! Kuulin myös ohimennen että joidenkin haastateltavien vastaukset olivat olleet rasistisia ja olen enemmän kuin tyytyväinen että jätitte sen kaltaiset kommentit pois työstänne.
    Hienoa työtä!

    VastaaPoista